Jyväskylään uusi paikallisliikenteen informaatioportaali Tulosta Sähköposti
Osoitteeseen info.jyvaskylanliikenne.fi on avattu Jyväskylän paikallisliikenteen uusi informaatioportaali, joka sisältää kolme uutta palvelua joukkoliikenteen käyttäjille:  
 
  1. Sivujen pääpalvelu on nimeltään Jyväskylän paikallisliikenteen pysäkit, ja sen avulla käyttäjä voi hakea tietoa saapuvista busseista valitsemaltaan pysäkiltä. Haluamansa pysäkin käyttäjä voi valita joko karttakäyttöliittymän avulla tai kirjoittamalla hakukenttään pysäkin nimen tai katuosoitteen. Tällä hetkellä palvelu esittää valitulta pysäkiltä aikataulunmukaisia (suunniteltuja) aikataulutietoja, mutta myöhemmin palvelua päivitetään siten, että esitettävät saapumisajat tulevat perustumaan reaaliaikaiseen paikannukseen.
  2. Virtuaalimonitori-ominaisuuden avulla voidaan bussien saapumisajat esittää yhden tai useamman valitun pysäkin osalta jatkuvasti päivittyvässä näkymässä. Virtuaalimonitori-näkymää voidaan hyödyntää esimerkiksi julkisten tilojen auloissa tai yritysten omissa verkoissa. Myöhemmin myös virtuaalimonitori tulee esittämään reaaliaikaista tietoa.
  3. Pysäkkiaikataulut-ominaisuuden avulla käyttäjä voi laatia tulostettavia aikatauluja haluamiltaan pysäkeiltä. Aikataulutulosteissa esitetään valitun päivän aikana pysäkiltä lähtevien vuorojen lähtöajat.
 
Jyväskylän paikallisliikenteen pysäkit –palvelusta on tehty myös mobiiliversio, jota voi käyttää osoitteesta: info.jyvaskylanliikenne.fi/?v=pda

Reaaliaikainen matkustajainformaatio

Merkittävä uudistus paikallisliikenteen aikatauluinformaatiossa on siirtyminen reaaliaikaiseen aikataulutiedottamiseen. Internetissä, matkapuhelimissa sekä pysäkeille asennettavissa monitoreissa tullaan kertomaan, jos linja-auto kulkee suunnitellusta aikataulustaan edellä tai myöhässä. Reaaliaikainen seuranta otetaan tuotantokäyttöön ja liitetään informaatiojärjestelmiin kevään 2008 aikana. 

Vapaudenkadun uuden paikallisliikenteen terminaalin näyttötaulut

Vapaudenkadulla Forumin ikkunassa oleva aikataulujen kokoojanäyttö on uusittu ja sen avulla on testattu uutta informaatiojärjestelmää. Vapaudenkadun paikallisliikenneterminaalin valmistuessa elokuun alussa on toteutettuna toinen kokoojanäyttö sekä lisäksi terminaalin kaikille pysäkeille (7 kpl) omat näyttötaulut. Lisäksi näyttöjä on tarkoitus hankkia jatkossa Jyväskylän maalaiskunnan ja Muuramen keskeisimmille pysäkeille.

Bussien sisänäytöt

Pysäkeille asennettavien näyttötaulujen lisäksi myös Jyväskylän Liikenteen ajoneuvoihin on hankittu monitoreja, joissa esitetään reaaliaikaista tietoa bussin etenemisestä linjalla. Monitorit ovat toteutettu TFT-LCD -tekniikalla ja ovat kooltaan 19”. Informaatiomonitorit bussien sisällä kertovat seuraavan pysäkin nimen sekä keskustan vaihtoyhteyksistä. Ajoneuvojen sisämonitoreja on asennettu viiteen linja-autoon.